Äitini otti kehdon uudelleen puheeksi nyt viime päivinä, kun enemmän ollaan vauva-aiheisia keskusteluja käyty. Minähän halusin heti uudelleen nähdä kehdon ja kömmittiinkin äidin kanssa yläkertaan. Kauhea ähkiminen ja puhkiminen, että saatiin kaikki laatikot ja matot ja ties mitkä tavarat kehdon tieltä pois. Tuli ihan hiki ja hengästyminen. Äiti jo sanoi että älä nyt rehki, pyydetään isä tai J auttamaan. "Eikä kun nyt tämä kaivetaan täältä esiin!"
Olen niin rakastunut ja haltioissani! Kehto on ihana! Ikää sillä on jo reilusti yli 100 vuotta, koska se on lähtöjään Kuusjoelta äitini isän synnyinkodista. Itseasiassa vaarini äitikin on vauvana nukkunut tässä kehdossa, eli se on aikaisintaan vuosituhannen vaihteesta, 1800-1900 luvun taitteesta. Vaarini isoäiti oli hyväsydäminen maatilan rouva, jonka luona asui orvoksi jääneitä lapsia omien lapsien lisäksi. Kehto on siis aikanaan ollut kovassakin käytössä. Viimeisin käyttäjä olen ollut kuulemma minä itse, koska kehto on ollut mummulakäytössä. Sisarusteni lapset eivät ole tässä nukkuneet, koska eivät kuitenkaan niin usein kyläilleet isomummulassa, että olisi nukkumapaikka tarvinnut olla.
Kehto on ikäänsä nähden erittäin hyväkuntoinen. Totta kai jo joistain kohdin on puu kulunut, mutta mikään osa ei ole hutera. Jalakset ovat vahvat, pohjalevyt tukevat ja koristereunat kauniit. Alkujaan kehdossa on käytetty olkia vauvan nukkuma-alustana. Pohjalevyjen välissä on kolo ja levyissä reikiä sitä varten että vauvan pissatessa kaikki valuu kehdosta pois eikä jää pissat lillumaan vauvan alle.
J:kin innostui kehdosta ja mietimme jo kuinka yrittäisimme sitä hieman restauroida. Hiotaan ja maalataan kuultovalkeaksi vai hiotaan ja lakataan puun oman väriseksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti