Reitevä olo (löydetty ylimääräiset 5 kg)

Todellisuus on alkanut iskeä ihan tosissaan. Vielä pari viikkoa sitten ihmettelin missä ne tulleet 5 kiloa on. Nyt on tullut todistettua niiden (tai ainakin suurimman osan) olinpaikka sen verran monta kertaa, että ehkä on vain myönnettävä, että neuvolan vaa´assa ei ollut vikaa eikä kaikki ole vain turvotusta vatsan seutuvilla..

Olen pitkän aikaa kulkenut pellavahousuissa ja kotona oleskelen trikoissa. Alkoi kuitenkin jo kyllästyttää aina samanlaiset vaatteet, joten keksin yhtenä aamuna että laitanpas pitkästä aikaa farkut jalkaan töihin. Viritän vaan vanhan ponnarin napin läpeen, ettei purista. Valitsin kaapista joustavimmat farkut mitä löytyi ja änkesin ne jalkaan. Meni ihan hyvin siihen asti, kunnes totesin vetoketjun hajonneen. Pääsi muutamat ärräpäät, koska ne farkut oli oikeasti todella mukavat jalkaan. Ei muuta kuin seuraavat farkut hyllyltä. Uudet ärräpäät! Farkut jäi jumiin reisien puoliväliin. En olisi saanut niitä edes pakolla päälleni vaikka olisin kuinka yrittänyt. Kolmannet farkut lopulta meni, niihin ponnariviritys ja töihin. Töissä kuitenkin kun päivän istuu, niin viritetytkin housut alkoivat nopeasti puristamaan. Onneksi oli pitkä paita, että saattoi suurimman osan päivästä olla nappi ja vetoketju auki. Housut pysyi silti tiukasti päällä eikä ollut pelkoa että valuisivat...

Toissa päivänä mentiin töiden jälkeen Ideaparkiin shoppailemaan. Heti ensimmäisestä kaupasta löytyi farkkulegginsit joustavalla vyötäröllä. Ne näytti todella hyviltä ja valitsin sieltä oman kokoni. Olen aina ollut todella laiska testaaja... Kotiin päästyä innoissani aloin kokeilemaan uusia housuja. Se siitä joustavasta vyötäröstä. Legginsitkin jäivät reisiin jumiin! Sain ne kuitenkin ängettyä päälleni, mutta ne päällä ei kyllä istuta eikä kyllä kauheasti hengitetäkään.. Ehkä sitten ensi kesänä voin pitää niitä. Ideaparkissa katselin myös äitiysvaatteita, mutta ne tuntui rekissä jotenkin todella isoilta ja ajattelin, että eihän nuo vielä minulle sovi.

Eilen kävimme kirpputorilla ja nopeasti silmiin osui kahdet äitiyshousut, farkut ja harmaat suorat housut. Sattuivat vielä olemaan sitä minun normikokoani ja hintaa housuilla vain 5€/kpl, joten ostin ne itselleni. Ajattelin että paljoakaan en menetä, jos nuo eivät sovikaan, mutta otetaan nyt kokeiluun (edelleenkään en jaksa testailla sovituskopissa ellei ostoksen hinta ole sen verran korkea että ei ole varaa epäonnistuneeseen ostokseen). Kotona totta kai heti testasin housuja ja ai että olin löytänyt ihanan tuntuiset housut! Kummatkin mahtui päälle, eivät olleet liian tiukat mutta eivät myöskään löysät. Näytti hyvältä päällä ja nimenomaan tuntui hyvältä. Saattoi istua hyvillä mielin eikä mistään kiristänyt tai puristanut. Ja vielä todella kätevät, kun toiset ovat farkut (aiemmin pidin lähes aina farkkuja) ja toiset suorat. Suorat housut menee hyvin silloin kun pitää olla vähän fiksummin pukeutunut (palaverit, koiranäyttelyt jne..). Sen verran löytyy turvonnutta pömppistä, että housujen joustava kangasosa, mikä menee vatsan päälle, pysyi hyvin oman pömppikseni päällä. Ei ollut löysää missään niin, että olisi paidan alta erottunut. Tällaisia housuja voisin ostaa lisää! Monet ovat netissä puhuneet, että eivät raaski laittaa rahaa äitiysvaatteisiin, koska niiden käyttöaika on lyhyt. En kyllä minäkään aio pahemmin uusia äitiysvaatteita ostella ellei ole ihan välttämätön pakko. Kirpputoreilta löytää jonkin verran, varsinkin niiltä missä on yleensäkin paljon vauvan vaatteita ja tarvikkeita. Nämäkin kummatkin housut oli todella hyväkuntoiset. Farkuthan venähtävät jossain vaiheessa, mutta näissä ei kyllä mitään ohentumaa tai polvipusseja ollut. Todennäköisesti myyjä ostanut uutena ja nyt myy pois. Sen verran hyväkuntoisilta vaikutti.

 

 

Hih, kuten punteista huomaa, olen varsin tappijalkainen

En ole mitenkään stressaantunut omasta painon noususta ja reisien levenemisestä, mutta ei silti kuulosta mukavalta että kolmen kuukauden odotusaikana on tullut lisää jo 5kg. Syön huomattavasti, varmaan jopa tuplasti, enemmän mitä aiemmin. Nälän tunne tulee huomattavasti useammin ja raskauden aikana nälän tunne tarkoittaa, että heti pitää syödä, koska muuten tulee todella nopeasti huono olo ja pyörryttää. Aiemmin kestin nälkää pitkäänkin. Söin miten sattui, mutta nyt pitää syödä useammin. En kuitenkaan liiku siihen syömismäärän nähden riittävästi. Liikun saman verran kuin aiemminkin, mutta kun ruokamäärä on kasvanut, se rupeaa jo tarttumaan kiinni. Olen aikuisiällä ollut todella huono liikkuja ja nyt olisi oikeasti pakko ottaa itseä niskasta kiinni, että fyysisesti jaksaisi hyvin tämän odotusajan, tulevan synnytyksen ja sen jälkeen vauvan kanssa elämisen. Vauvaakin saa kannella paljon, nostaa ja laskea, ja pikkunen kasvaa koko ajan, joten kyllä siinä saa olla ruista ranteessa ihan mukavasti. Pitäisi aloittaa lenkkeily, koska se on oikeasti ihan kivaa, mutta lähteminen tuntuu todella vaikealta. Pidän myös pyöräilystä, mitä olisi nyt kesällä kiva harrastaa. Olen myös löytänyt Tampereelta äitiysjoogan, mihin voisin osallistua nyt kun ensimmäinen kolmannes on ohi. Tämä äitiysjooga kiinnostaa todella paljon ja uskoisin että sen aloitan pian. Yläkroppaa pitäisi yleensäkin vahvistaa ja kyllä olisi kiva saada reisistään vähän timmimmät. Faktahan on se, että raskaus tuo painoa, mutta ei silti tarvitse hyljettä muistuttaa. Varsinkaan näin alussa.



Kirjahankinta

Olen yrittänyt etsiä jotain hyvää vauva-/raskausaiheista kirjaa. Vaikka nykyään kaiken löytää netistä, on oikeassa kirjassa jotain omaa erikoisuutta.

Paljon suosituksia netissä saanut Suomalainen vauvakirja. Tällä viikolla kauppareissulla pyörin kirjaosastolla huvin vuoksi ja silmiin osui tuo paksu kirja. En ollut ajatellutkaan, että kirja on noin iso ja laaja. Kaupassa selasin nopeasti sisällysluettelon ja totesin, että tästä taitaa löytyä aika lailla kaikki tieto mitä tarvitsee. Todella monipuolisesti kaikkea käsitelty odotuksesta lapsen kasvuun. Kirja ostoskoriin ja heti illalla jo, ennen nukkumaan menoa, piti korkata kirja. Ainoa huono puoli on se, että kirjan lukemisesta ei meinaa tulla loppua. Vähän kuin hyvä romaani, missä loppuratkaisu lähestyy. Monet kerrat olen huomannut, että kello on jo vaikka kuinka paljon, vieressä ukko jo kuorsaa ja minä vain luen painavaa kirjaani. Suosittelen kaikille! Tästä varmasti eniten saa irti esikoista odottavat, mutta varmasti mukavaa luettavaa myös kokeneemmille vanhemmille. Voi olla, että laitan ukonkin lukemaan tuota kirjaa syksymmällä.

Ensimmäinen ultra

Tänään oli kauan ja hartaasti odotettu nt-ultra. Ensin tuntui kaaaauhean pitkältä ajalta, kun varailin ensimmäistä neuvola-aikaa ja samalla terveydenhoitaja varasi ultra-ajan. Viime viikolla oltiin ekalla kesälomapätkällä ja kävin tiistaina verikokeessa. Samalla viikolla ultrahoitaja soitti, että hänelle tuli este torstaiaamulle, kun meidän aika olisi ollut. Ehdin jo säikähtää että nyt joudutaan vielä pitempään odottamaan uutta aikaa, mutta onneksi löytyikin iltapäiväaika keskiviikolle, eli tänään. Töissä meni aika yllättävän nopeasti vaikka luulin etten pysty keskittymään yhtään mihinkään. Itse asiassa minulle tuli loppujen lopuksi kiire ja äitiysultrassa oltiin paikalla juuri sopivasti että ehti vessaan ja ehdin istahtaa penkille, kun jo kutsuttiin huoneeseen. Sama juttu kävi muuten labrassa. Pari minuuttia ennen varattua aikaa paikalle, takamus penkkiin ja saman tien sai nousta ylös.

Ultrahoitaja oli todella mukava, rempseä ja hauskakin jopa. Puhui niin mukavasti, että itselle tuli jo ennen tutkimusta tosi hyvä fiilis. Kertoi ennen riisumista mitä tullaan tekemään ja kuinka tämä meidän varattu aika tulee kulumaan.

Housut veks, tutkimuspenkkiin/-pöydälle pötköttämään ja ah niin ihanaa kylmää geeliä vatsalle. Katsoi ensin vatsan päältä, mutta sanoi kyllä että testataan, mutta voi olla ettei sillä vielä näe mitään. Kuvaruutuun seinälle tuli kuitenkin varsin tumma ja epätarkka kuva, mutta siitä kyllä erotti jo meidän pikku vauvan :) Nopea vaihto toiseen anturiin, tällä kertaa emättimen kautta. Kuva tarkentui ja siitä jo maallikkokin erotti että sisältöä löytyy. Ultrahoitaja kertoi tarkkaan mikä osa kuvasta oli mikäkin. Pää, aivot, selkäranka, napanuora, reisi, polvi, kädet jne. Ihana kuva! Ja mikä ihaninta, sieltä löytyi pieni sydän joka sykki reippaasti. Pikkunen tykkäsi makoilla kyljellään, polvet koukistettuna, jalat ristissä nilkkojen kohdilta. Ultrahoitaja yritti vähän herätellä Pikkusta taputtelemalla vatsaani, että Pikkunen kääntyisi parempaan asentoon. Itseäni nauratti tämä todella paljon, koska huomasi kuinka Pikkunen reagoi. Kääntyi sen verran että niskaturvotusmitta saatiin otettua ja yksi kuva selällään maaten. Ja heti kohta Pikkunen käänsikin takaisin kyljelleen jatkamaan iltapäivänokosia. Äitin Pikkunen!



Ihan kaikkia kohtia en äitiyskortista ymmärrä (mitä lyhenteet tarkoittavat), mutta tärkeimmät varmastikin tuli käytyä ultrahoitajan kanssa läpi. Koon puolesta hoitaja arvioi pari päivää vanhemmaksi, eli laskettu aika olisi silloin 6.1. mutta mihinkään tietoihin tätä ei muutettu, koska eroa vain pari päivää. Tänään olisi kuukautisten mukaan rv 11+6, mutta ultran mukaan 12+1. Kummallako laskutavalla sitä sitten jatkaa? Ottaako kompromissin 12+0 tälle päivää? :)

Pää-perämitta 56,4mm
Lapsiveden määrä normaali
Sydämen syke + (ilmeisesti tarkoittaa, että syke löytyi?)
Sikiön liikkeet ++ (normaali)

Down-ikäriski 1:1300
Down-riskiluku 1:18000
NT 1,39

Kuulemma todella pieni riski ja hyvä kun nuorena hankkii lapsen (ikäriski pieni). Ei tarvetta seerumiseulontaan.

Turvotusta ja hankintoja

Mitään ihmeempää ei ole viikon aikana tapahtunut, joten mitään raportoitavaakaan ei ole ollut. Olo on pysynyt samanlaisena. Terkan kommentti liikunnasta tökkii omaatuntoa, mutta köh, köh... vielä en ole selviytynyt varsinaiselle lenkille.

Eilen käytiin Tampereen keskustassa kirpputoreja kiertämässä pitkästä aikaa. Olen vannonut etten osta mitään vauvalle vielä aikoihin, mutta tätä ostosta en voinut ohittaa. Toppahaalari niin ihanilla väreillä! Ainoa että se on tulee jäämään nopeasti pieneksi (koko 56), mutta menisi juuri silloin tammikuussa vauvan ollessa vastasyntynyt. Ei maksanut kuin 5€, joten raaskin tehdä tämän ostoksen tulevaisuudesta huolimatta. Mutta ennen viikon päästä olemaa ultraa en kyllä osta mitään muuta.

Masukuvia ei ole tullut otettua. Vielähän ne ovat täysin "turvotuskuvia", mutta varsin huvittavia sellaisia. Iltaisin voisi luulla, että puolessa välissä jo mennään. Sellainen megakumpu jo löytyy. Muualta ei turvota, eli kaikki neste on kertynyt mahan seutuville. Turvotus ei ole myöskään laskenut mihinkään sen jälkeen kun tuli, vaan mielestäni kasvanut vaan koko ajan. Yritän syödä täysjyväviljaa, kasviksia ja hedelmiä, että saisi kuituja, mutta veden juominen on kyllä niin surkeaa. Ja tosiaan kun ei kauheasti liiku, niin ei myöskään nesteet lähde liikkeelle.

Alla kuva eilisillalta (vas.) ja tältä aamulta (oik.). Eilen rv 10+6, tänään 11+0, eli 12.viikko lähti käyntiin.

 

 

Vitamiinit, omegat, kalsium...

Pian positiivisen tuloksen saatuani ja ajatukset kasattuani rupesin perehtymään tarkemmin odotusajan asioihin. Vitamiineja olen syönyt ennen odotustakin, mutta uutena tietona tuli, että A-vitamiinia ei saisi ottaa lisänä ja sitä tulisi muutenkin välttää (mm. maksaruuat ovat kiellettyjen listalla). Kotoa löytyvistä multivitamiineista löytyi A:ta, joten tuli aiheeksi hankkia omat vitskut. Netistä luettuani törmäsin myös omegoihin. Itseasiassa omegat ovat tuttu juttu koirapuolelta (pennun kasvatuksesta) ja tottakai sama asia pätee myös ihmislapsen kehitykseen. Eli vitamiinien lisäksi omega-lisä. Kalaa syödään kuitenkin sen verran harvoin, että sen varaan ei voi omegoita jättää. Vitamiineiksi valikoitui Multi-tabsin Raskaus ja Imetys -vitamiinit ja saman Multi-tabsin Raskaus Omega-3 kapselit. Näiden lisäksi käytän vielä magnesium poretabletteja, koska kärsin varsin mukavista jalkakrampeista ilman magnesium-lisää. Tästä keskustelin terkan kanssa ja hän piti hyvänä asiana magnesium-lisää, koska raskauden edetessä eteen voi tulla suonenvetoja ja siihen juuri magnesium on oiva apu.

 

Terveydenhoitaja pyysi seuraamaan kalsiumin saantiani. Varaltahan voisi ottaa kalkkitabletteja, mutta toistaiseksi lisään puhtaasti maitotuotteiden käyttöä. Pitää viedä töihin oma maitopurkki, niin tulee lounaan kanssakin juotua maitoa. Töihin ajattelin ottaa Plus-maitoa. Kotona saa mennä ihan "normi" maito, koska sitä kuluu paljon. Juustoviipaleita löytyy aamupalaleivän päältä ja jogurttiakin menee ainakin yksi purkki päivässä, joskus kaksikin. Eli toistaiseksi en koe tarvitsevani kalkkitabletteja.







Ensimmäinen neuvolakäynti

Tänään oli ensimmäinen neuvolakäynti ja sitä on kyllä odotettu. Ei ehkä sisällöllisesti niinkään vaan enemmänkin tuomaan todellisuutta tähän tilanteeseen. Vaikka onkin selkeitä raskausoireita, niin kyllä silti tuntuu vielä hieman oudolta ajatella että odotan vauvaa. Neuvolassa oli puhetta, että en ole vielä monellekaan kertonut raskaudesta. Olen selitellyt, että sitten ultran jälkeen kun on varmempi. Oikeasti syy on varmaan juuri tässä, että en oikein usko itsekään että odotan lasta. Siis minä. Kun siitä on kertonut, on itsestä tuntunut että nyt kyllä huijaan. Jotenkin ei tunnu luontevalta puhua raskaudesta (vaikka täysin luonteva asia on). Itsekseni ja kotona miehen kanssa tuntuu mukavalta ajatella raskautta ja silloin tuntuu todelliselta, mutta kun se pitäisi paljastaa, niin tuntuu oudolta. Ehkäpä odottelen rauhassa kummun kasvua ja kerron sitten kun siltä tuntuu. Jos toiset ei huomaa jo ennen sitä. Vai olisiko parempi odottaa, että muut huomaavat ja kysyvät?

Terveydenhoitaja oli mukava, eikä minua kuin ehkä muutaman vuoden vanhempi. Ei tullut missään vaiheessa epämiellyttävä olo ja oli helppo jutella asiasta kuin asiasta. Kerroin oireista, mutta jotenkin vain jäi sen ihmeemmin kysymättä mitä tehdä nenän tukkoisuudelle tai lantion nivelsärylle. Noo, apteekista voi kysyä nenäsumutteista ja tuon nivelkivun kanssa olen vielä pärjännyt irvistyksellä.

Hieman yllätyin puntarin tuloksesta. Minun normaalista painosta oli tullut lisää 5 kg. Pakko johtua turvotuksesta, koska sinänsä missään ei muuten näy tuollainen painomäärä muuta kuin vatsan kohdalla. Olen kyllä syönyt enemmän/säännöllisesti mitä aiemmin, mutta kyllä 5kg pitäisi jo näkyä. Eli menkööt nyt turvotuksen piikkiin.

Tänään RV 10+0.

Paino 63,3kg (ennen raskautta 58kg)

Hemoglobiini 124

Verenpaine 118/65

Pissanäyte puhdas

Terkka kysyi olinko lukenut etukäteen lähetetyn sikiöseulontaesitteen. Kertoi myös vielä mistä oli kyse, eli sain itse valita haluanko ns. perustutkimukset vai laajemman tutkimuksen (yhdistelmäseulonta). En ole asiaa lähiaikoina pahemmin miettinyt. Aiheena kiinnostava ja oikeastaan kyllä haluan tietää etukäteen jos jotain poikkeavaa löytyy. Terkkakin tähän sanoi, että saa aikaa valmistautua tulevaan ja synnytykseen saa mukaan erikoislääkärin ja valmiiksi jo kaikki tarvittava erikoishoito, jos on tiedossa jotain poikkeavaa. Siis JOS on jotain muutosta. Päätin oikeastaan jo vuosia sitten, että haluan että minulta aikanaan tutkitaan kaikki mahdollinen. Äitini oli minua odottaessaan 38-vuotias ja sen verran "iäkäs" odottaja, että hänelle tehtiin kaikki tutkimukset. Joten tämäkin tuki omaa päätöstäni. Mitä äidit edellä, sitä tyttäret perässä :) En ole siis varsinaisesti pohtinut tätä seulonta-asiaa. Se on ollut jotenkin automaattisesti kirkkaana mielessä. Oikeastaan minua kiinnostaa todella paljon nämä tutkimukset.

Ensi viikolla pitäisi mennä labraan otattamaan verinäyte ja juhannuksen jälkeen olisi ensimmäinen ultra. Se jännittää! J tulee sinne myös mukaan. Neuvolaan ei tullut työkiireiden takia, mutta sovittiinkin että ekalla kerralla ei ole mitään sellaista että olisi "välttämätöntä" olla paikalla. Enemmän tuleva isä saa irti ultrasta, minne J haluaa ehdottomasti tulla. Katsotaan sitten seuraavia neuvolakäyntejä lähteekö isukki niihin mukaan vai pärjäänkö omillani. Minulle sopii kuinka vaan. Tänään oli itseasiassa ihan mukava jutella kahden kesken terkan kanssa.

Sain myös hieman noottia huonosta kunnostani ja liikkumisen puutteesta. Terkka suositteli, että kannattaisi aloittaa rauhallinen kunnon kohotus. Puoli tuntia päivässä liikkuisi niin, että hieman hengästyy. Uskoisin kykeneväni puolen tunnin liikuntaan (olen melko laiska...). Ihan siitä syystä että vatsan kasvaessa ranka joutuu koetukselle ja jos ei ole mitään tukilihaksia, niin selkä on sökönä nopeasti. Ja loppurutistus, eli synnytys, vaatii voimia. Siellä ei parane sanoa että en jaksa.. Eli siis nyt alkaa kunnon kohotus! Lupaan liikkua päivittäin väh. puoli tuntia. Aloitan huomenna..

Seuraava neuvolakäynti on 30.7. ja samalla on myös lääkäriaika. Silloin on eri terveydenhoitaja paikalla, mutta jatkossa mennään samalla terkalla kuin tällä ensimmäisellä kerralla.

Lauantaille oli suunnitteilla Särkänniemi-päivä ja kyselinkin, että uskallanko mennä laitteisiin. Kuulemma uskaltaa mennä, kunhan kuuntelee omaa kroppaansa. Jos on kuvottava olo, niin ei ehdoin tahdoin kannata mennä vatkaamaan oloa pahemmaksi. Hyvä olisi yleisestikin välttää iskuja, äkkinäisiä sivuttais- tai ylös-alas liikkeitä. Kuulemma tennistä ei kannata aloittaa, jos sitä ei ole aiemmin pelannut :)

Esitteitä/vihkosia kotiin luettavaksi



Kehto

Ensimmäisen kerran tuli tämän vuoden keväällä puheeksi vanha kehto, mikä on vanhempieni vintillä (vanhempieni talo on edesmenneen mummuni vanha talo). En ollut aiemmin kuullutkaan kehdosta tai ainakaan en muista että tästä olisi keskusteltu. En tuolloin kiinnittänyt kehtoon sen ihmeemmin huomiota, kuin toteamalla "hieno". En silloin vielä ollut pieniin päin eikä kehdolla ollut mitään käyttöä.

Äitini otti kehdon uudelleen puheeksi nyt viime päivinä, kun enemmän ollaan vauva-aiheisia keskusteluja käyty. Minähän halusin heti uudelleen nähdä kehdon ja kömmittiinkin äidin kanssa yläkertaan. Kauhea ähkiminen ja puhkiminen, että saatiin kaikki laatikot ja matot ja ties mitkä tavarat kehdon tieltä pois. Tuli ihan hiki ja hengästyminen. Äiti jo sanoi että älä nyt rehki, pyydetään isä tai J auttamaan. "Eikä kun nyt tämä kaivetaan täältä esiin!"

Olen niin rakastunut ja haltioissani! Kehto on ihana! Ikää sillä on jo reilusti yli 100 vuotta, koska se on lähtöjään Kuusjoelta äitini isän synnyinkodista. Itseasiassa vaarini äitikin on vauvana nukkunut tässä kehdossa, eli se on aikaisintaan vuosituhannen vaihteesta, 1800-1900 luvun taitteesta. Vaarini isoäiti oli hyväsydäminen maatilan rouva, jonka luona asui orvoksi jääneitä lapsia omien lapsien lisäksi. Kehto on siis aikanaan ollut kovassakin käytössä. Viimeisin käyttäjä olen ollut kuulemma minä itse, koska kehto on ollut mummulakäytössä. Sisarusteni lapset eivät ole tässä nukkuneet, koska eivät kuitenkaan niin usein kyläilleet isomummulassa, että olisi nukkumapaikka tarvinnut olla.



Kehto on ikäänsä nähden erittäin hyväkuntoinen. Totta kai jo joistain kohdin on puu kulunut, mutta mikään osa ei ole hutera. Jalakset ovat vahvat, pohjalevyt tukevat ja koristereunat kauniit. Alkujaan kehdossa on käytetty olkia vauvan nukkuma-alustana. Pohjalevyjen välissä on kolo ja levyissä reikiä sitä varten että vauvan pissatessa kaikki valuu kehdosta pois eikä jää pissat lillumaan vauvan alle.

J:kin innostui kehdosta ja mietimme jo kuinka yrittäisimme sitä hieman restauroida. Hiotaan ja maalataan kuultovalkeaksi vai hiotaan ja lakataan puun oman väriseksi?

Tiedon jano

Tiedon jano on huimaa tällä hetkellä. Tullut myös todettua, että lapsen saamisessa on monia haasteita. Hirveästi mietittäviä asioita, pahimmat päänvaivaa aiheuttavat ovat tällä hetkellä vaunut ja turvakaukalo :) Aivan liikaa vaihtoehtoja kera erikoisten hilavitkuttimien ja supertoimintojen. Onneksi on vielä monta kuukautta aikaa pähkiä näitä. Ensin mietin, että kaaaauhean pitkä aika vielä vauvan syntymään, mutta nyt tullut todettua, että ehkä juuri tästä syystä ihmisen odotusaika on 9kk. Ehtii valmistautua kunnolla (tehdä tiukka analyysi mitä haluaa ja mitä on tarjolla) ja hankkia kaikki tarvittavat :D Ja on kyllä melkoisen kallista touhua. Onneksi on kirpputorit ja netin myyntipalstat, mistä voi hankkia käytettynä tarvikkeita, unohtamatta kavereita joilta jää vauvatarvikkeita tarpeettomiksi omien lasten kasvaessa. Kierrätys kunniaan.

Ehkä tämä tiedon janoisuus tästä laantuu ajan myötä, mutta nyt ennen ensimmäistä neuvolaa ja ultraa pitää kyllä kaivaa kaikkea mahdollista tietoa mitä vain on tarjolla. Tuntuu että ajatukset pyörii koko ajan Pikkusen ympärillä. Pidän pääni siinä, että mitään vauvatavaraa en osta vielä hetkeen, mutta itselle on kyllä täytynyt hankkia vähän löysempää vaatetta.

Takapihalla kukkii

En ole kauheasti vielä puhunut kenellekään odottavani vauvaa. Äitini tietää ja sitä kautta todennäköisesti isänikin, ja kyllä äiti oli jo juorunnut vanhimmalle siskolleni. Toinen sisko ja veli ovat vielä mysteerejä. Jos tietävät, niin hyvin osaavat peittää sen :) Äitini oli alkuun vähäsanainen ja ehdin jo säikähtää, että olisiko sittenkin pitänyt olla vielä sanomatta mitään. Äitini on kuitenkin aina ollut sellainen kenelle olen kertonut ensimmäisenä asioista. Meillä on todella läheiset välit. Meni muutama päivä, olin itsekin silloin vielä hämmennyksen vallassa uutisesta, mutta yhtäkkiä huomasin että äiti alkoi kertomaan lukemistaan lehtijutuista mitkä koski vauvoja ja niiden hoitoa tai oli katsellut myytäviä tarvikkeita.

Nykyisin puhutaan äidin kanssa usein odotuksestani ja voinnistani. Hauska kuunnella äidin muistoja omilta odotusajoiltaan. Minä olen perheemme nuorin, eli äidin viimeisin odotuskokemus on sieltä reilun 26 vuoden takaa :) Mutta monet asiat ovat edelleen ajankohtaisia. Äidillä ei ollut koskaan mitään oireita raskaudesta. Ei olisi kuulemma huomannut raskautta muuten kuin vatsan kasvusta. Minusta taas tuntuu, että minulla on vähän kaikenlaista oiretta. Onneksi pahoinvointi on ollut hyvin minimaalista ja hyvin hallittavissa.



Olen aina pitänyt päiväunien nukkumisesta :) Pimeään aikaan päikkärit lähtevät joskus lapasesta, mutta nyt valoisaan aikaan päiväunet ovat pysyneet hallittuina. Odotuksen aikana olen huomannut, että kaipaan lepoa melko paljon. Huomaan väsyväni nopeasti eikä haukotuksista meinaa tulla loppua. Yöunet ovat saman pituiset kuin aiemminkin, mutta öisin herään pariin otteeseen vessaan, mikä totta kai katkoo unta. Töiden jälkeen nukun päikkärit, koska en yksinkertaisesti pysy hereillä. Väsyneenä olen pirun kiukkuinen ja olenkin saanut pariin otteeseen ukolta kommenttia, että mitä jos menisit vähäksi aikaa pötköttämään.

Tällä hetkellä ikävin vaiva on kuitenkin alaselän kipu, tai tarkemmin vasemmalla puolella heti pakaran yläpuolella oleva pistävä kipu. Tämä vaiva on tullut parin viikon aikana eikä minulla ole koskaan ollut näin kauaa sama paikka kipeänä. Ja yleensä selkävaiva on ollut lapojen välissä, jos selässä on jotain kipua ollut. Kipu on kuitenkin vielä ihan kestettävä eikä ole tarvinnut harkita mitään kipulääkettä. Mutta ikävä vaiva... Toivottavasti menee ohi eikä kestä pitkään.

Tänään herättiin itsestään jo todella aikaisin. Illalla vielä puhuttiin, että saa nukkua aamulla pitkään, kun ei ole mitään aikataulutettua menoa. Ja pah, klo 7.30 molemmat oltiin jo virkeinä hereillä. Ja koirathan pitävät huolen, että kerran kun silmät avaat, niin sen jälkeen on noustava ylös. Vaikka silmät laittaisi uudelleen kiinni, voi silti tuntea koirien anovat katseet ja jos sekään ei auta, niin alkaa erilaisten äänien kirjo. Toinen vinkuu hiljaa jotain kirousta nukkuvista omistajista ja toinen önisee ja huokailee kovaan ääneen kun joutuu menemään uudelleen maate. Voihan syvä huokaus!

Tänään rv 9+2, eli kymmenettä viikkoa edetään. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Äiskän märehtijät

Maailma muuttuu, niin myös minäkin

26 vuotta mittarissa eikä vielä jokin aika sitten ollut minkäänlaisia haluja äidiksi. Kun ajatteli lapsia, tuli ensimmäisenä mieleen kaupassa suoraa huutoa itkevä lapsi kärryissä ja toinen juoksee ympäri kauppaa ja vanhemmat vain lässyttävät, että älkääs nyt... Tai että lapsi rajoittaisi elämää. Ei voisi mennä ja tehdä miten haluaa ja juuri silloin kun haluaa. Ja mikä pahinta: en saisikaan ehkä enää nukkua rakkaita päiväuniani.

Maailmaa muuttuu, niin myös minäkin. Ja se muutos voi tulla aivan puun takaa yllättäen. Toukokuun alussa odottelen kuukautisia, mutta niitä ei näkynyt. Olin kuulemma aika vaisu pitkän aikaa ja J (avokkini) kyseli jo huolestuneena, että onko kaikki hyvin. Itkua nieleskellen kerroin että kuukautiset ei ole alkanut. J lohduttaa, että kyllä ne sieltä vielä tulee. En tiedä tajusiko hän mitä hain takaa kuukautisten myöhästymisellä :) 17.5. oli kiireinen lauantai-päivä. Kauppareissulla poikkesin nopeasti apteekkiin, muka hakemaan särkylääkettä mitä ollaan kaivattu kaappiin jo tovi varalle. Samalla ostin Clearbluen digitaalisen testin. Samalla kun laittauduin siskoni 40-vuotisjuhliin, tein testin. Hieman kädet tutisi ripsiväriä laittaessa ja sivu silmällä vilkuilin tikkua. Taisi hetkeksi sydän pysähtyä kun tulos lopulta tuli: +3 viikkoa! Meni muutama päivä ennen kuin kunnolla sain kypsyteltyä asiaa päässäni ja pystyin keskustelemaan siitä J:n kanssa kunnolla. Sain paljon apua asian purkamiseen lueskelemalla toisten odottajien ja äitien blogeja. Mitä pitempään niitä luin, sen rennompi tunne tuli itselle. Onko tämä sittenkään niin paha juttu. En kuitenkaan ole mikään nuori tytöntyllerö enää. Minun iässä sisarukseni ovat olleet jo naimisissa ja lapsiakin syntynyt. Alkoi myös tulla niitä positiivisia ajatuksia lapsista, kun aiemmin lapset aiheutti vain negatiivisia tunteita. Itse asiassa tulen todella hyvin toimeen lasten kanssa. Olen ollut 7-vuotias kun vanhin siskoni on saanut ensimmäisen lapsensa ja sisarusten lapsia on kertynyt jo jokunen näihin vuosiin. Rakkaita pikkuisia, vaikka vanhin valmistui juuri ylioppilaaksi... Kaveripiirissäkin on jo lisäännytty. Työsuunnitelmat voi siirtää tulevaisuuteen, mitkä oli tarkoitus toteuttaa ensi vuonna. Ensi vuosi vietetään toivon mukaan pienen palleroisen kanssa vanhemmuutta opetellen <3

Ensimmäinen neuvola on ensi viikon torstaina 12.6. ja ensimmäinen ultra juhannuksen jälkeen 26.6. Huisin jännittävää!

On ollut hauska seurata omia muutoksia. Millaisia oireita on ollut, miten niihin on itse voinut vaikuttaa, näkyykö jo jotain päällepäin. Vatsa turposi aika nopeasti. Pahoinvointia esiintyi ainoastaan iltaisin töiden jälkeen ja siihen pystyy vaikuttamaan säännöllisellä syömisellä. Välillä kyllä tuntuu, että saisi syödä koko ajan. Aiemmin kesti nälän tunnetta hyvin, mutta nyt tulee heti todella huono olo, jos pääsee nälkä yllättämään. Muutamina öinä kärsin myös närästyksestä, mikä oli kuitenkin eri tuntuista mitä normaalisti närästys on ollut. Tähänkin auttoi, kun hieman mietti mitä suuhunsa laittaa ja mihin aikaan vuorokaudesta. Nenä on ollut tukossa jo pari viikkoa ainakin. Ihmettelin, mistä moinen johtuu, kun en ole allerginen pölylle eikä ole nuhamaisia oireita muuten. Nokka vain tukossa. Tänään netin ihmeellinen maailma kertoi, että tämä on ilmeisesti aika yleinen vaiva raskaana ollessa ja jollain vaivaa on kestänyt koko raskauden ajan. Voi elämä pitääkö mun olla nokka tukossa koko tämä loppu vuosi??!!

Pömppis rv 8+5

(eilen 3.6. kuvattu)

 

Alkuhämmennyksen jälkeen olo on mahtava ja ai että minun tekisi jo nyt mieli haalia kaikkea tavaraa. Toistaiseksi yritän ensin perehtyä millaista tarviketta on tarjolla, hipelöin kaupoissa pienen pieniä vaatteita ja kauhistelen vaunujen ja muiden kalliiden tarvikkeiden hintoja. Jos nyt kesän malttaisin olla hankkimatta mitään. Tarkoitus olisi nyt laittaa rahaa hieman jemmaan ja syksyllä sitten päästää shoppailuhemmo vapaaksi.

Tästä se lähtee, Iikun pikkusen odottelu. Jokin muisto tältä ajalta on mukava saada ja kuvia kerätä talteen kera tarinoiden, ja muutenkin blogeja on äärettömän mielenkiintoista seurata, joten jospa itsellekin sellainen.