Neuvolakäynnit

1. neuvolakäynti
Kotiutumisen jälkeen kävimme heti maanantaina 22.12. pikaisesti neuvolassa punnitsemassa pikku neidin. Tuolloin tuli mainintaa liian hitaasta painon noususta, mutta vielä sen ihmeemmin ohjeistettu miten jatkossa toimitaan. Ilmeisesti oli vielä niin vähän aikaa kulunut, että tämän hitaan nousun ajateltiin johtuvan siitä että maito on vasta alkanut nousemaan. Paino oli 3640g (sairaalasta lähtiessä 3625, syntyessä 3920g).

2. neuvolakäynti
Viikon päästä tiistaina 30.12. oli jälleen neuvolakäynti, neidillä ikää tällöin n. 1,5 viikkoa (paria päivää vaille 2 vkoa). Tämä tapaaminen olisi voitu hoitaa meillä kotona, mutta halusin itse mennä neuvolaan. Jotenkin niin tottunut siellä käymään ja olipahan syy lähteä kotoa hetkeksi pois. Vieläkin paino oli liian alhainen ikään nähden, 3746g (edellisellä kerralla 3640g). Kahden viikon ikään mennessä olisi pitänyt saavuttaa syntymäpaino eikä se tällä menolla ollut mahdollista. Saimme ohjeen herätellä tyttöä päivisin 2h välein syömään, jos ei itse herää niin usein. Öisin on koko ajan syöty tuohon tahtiin, joten silloin ei tarvitse erikseen herätellä. Myös ongelmaksi oli muodostunut tissille nukahtaminen ja lyhyt imetysaika. Tähän ohjeistettiin, että pitää herätellä, jos nukahtaa kesken syömisen (pitäisi syödä pitempään kuin 10 min). Kerroin että ei ole helppo juttu, jalkapohjista kutittelu ja muutenkin kutittelu on yhtä tyhjän kanssa kun tämä neiti päättää nukahtaa (vanhempiensa lapsi selkeästi!). Ainoastaan vaipan vaihto on riittävän herättävä toimenpide, eli sitten ohjeistettiin vaipan vaihtoon jos nukahtaa ja sen jälkeen yrittää uudelleen syöttöä. Liian lyhyt syömisaika kertoo siitä, että vauva ei pääse rasvaiseen takamaitoon asti, vaan täyttyy ainoastaan laihemmalla etumaidolla. Paino ei nouse siksi oikeaa tahtia. Pissaa ja kakkaa oli tullut jatkuvasti hyvä määrä, mutta silti tarvittiin vielä tehostettua syöttämistä. Iho oli myös hieman kellertävä, mutta tämä menisi ohi, kunhan vauva söisi riittävästi ja pissaisi paljon. Auringonvaloa tähän vuodenaikaan ei ole pahemmin saatavilla, eli siitä ei nyt ole apua...

kuva otettu 6.1.2015

3. neuvolakäynti
Seuraava käynti oli jälleen viikon päästä keskiviikkona 7.1. (ikää päivää vaille 3 viikkoa).  Alkuviikosta oli tullut selkeä tiheän imun vaihe. Tuntui että tyttö on tissillä koko ajan ja yöllä jäi oma nukkuminen vähiin. Tämä vaihe ilmeisesti teki ihmeitä painon nousulle, koska nyt oltiin jo ihan uusissa lukemissa: 4160g! Äiti ja isä hehkuttivat heti kun tuli vaa´alle paino näkyviin. Wuhuu, neljä kiloa rikottu!! Terveydenhoitajakin oli nyt tyytyväinen, paino oli noussut hienosti viikossa. Toivottavasti sama tahti nyt jatkuu. Ilmeisesti maitoa ei ollut tullutkaan vielä riittävästi kysyntään nähden ja tiheällä imulla saatiin tarjonta vastaamaan kysyntää. Juhis pyysi, että Pikkunen mitattaisiin, koska häntä kiinnosti tämä tieto todella paljon. Ei muuta kuin tyttö mittaukseen, tuloksena 53,1cm (syntyessä 49cm) ja pään ympärys oli 36,5cm (syntyessä 34cm). Terveydenhoitaja teki kaikki normaalit tarkastamiset ja oli tyytyväinen kehitykseen. Hyväkuntoinen tyttö, jolle tulee painoa hienosti.

kuva otettu 23.1.2015

4. neuvolakäynti + lääkäri
Koska paino oli noussut hienosti, tuli seuraava neuvolakäynti vasta kolmen viikon päähän keskiviikkona 28.1., jolloin ikää päivää vaille 6 viikkoa. Tällä kertaa olisi kuulunut antaa rota-rokote, mutta koska oltiin vasta päivää vaille 6 viikkoa, ei vielä voinut antaa. Rokottaminen siirtyy seuraavaan kertaan. Kun viimeksi päästiin uusiin lukemiin, voidaan tällä kertaa todeta sama. Sanoin ennen punnitusta, että käsissä kyllä tuntuu painavampi tyttö ja terveydenhoitaja nauroi että huomaa hyvin myös poskista että ruoka maittaa. Vaaka kertoi, että meillä on 5,5 kiloinen keijukainen, tarkemmin 5515g (viimeksi 4160g). Pituus 56cm ja pään ympärys 39cm. Moni 56cm vaate on tosiaan jäänyt pieneksi ja paljon pidetään jo 62cm vaatteita. Pikkusen päässä ja kaulassa on nyt paljon hormooninyppyä. Vaikka määrä tuntuu melkoiselta (olenkin nauranut, että meillä ollaan jo varhaisteinejä), on nyppyjen määrä kuulemma ihan normaalia. Iho on kuivan tuntuinen, mutta rasvaa ei kuulemma tarvitse käyttää. Korvat oli sen verran kuivat, että niihin lääkäri suositteli hieman rasvaa tai öljyä. Lääkärille päästiin heti terveydenhoitajan perustsekkauksen jälkeen. Lääkäri oli tyytyväinen neidin kehitykseen ja kaikki oli hyvin tarkastuksessa. Neuvolakorttiin tuli äidin mieltä lämmittävä kommentti: Kasvaa upeasti rintamaidolla. Vielä pari viikkoa sitten lähes itkua väänsin, kun säikähdin että maidon tulo olisi vähentynyt. Hyvällä tsemppauksella saatiin tähän äitiin luottamusta lisää ja kun vielä otettiin itseä niskasta kiinni, että tuli syötyä ja juotua kunnolla, niin lapsikin sai hyvin tankattua maitoa. Ja se näkyi nyt vaa´alla ja ai että tuli hyvä fiilis! Vaikkakin toisaalta tuntuu haikealtakin, että meidän pikku tyttö kasvaa kohisten ja tuntuu kuin olisin jo ihan unohtanut kuinka pieni hän on joskus ollut (ja siitäkin on vain kuukausi). Lääkäri sanoikin, että kuvien ottaminen on nyt tärkeää kun vauva kasvaa niin vauhdilla. Sanoinkin, että meillä on kamera koko ajan käden ulottuvilla ja kulkee usein mukanakin jos ollaan liikenteessä.

Seuraava neuvolakäynti on 18.2. kun Pikkusella ikää tasan 2kk. Tämä on jokin ryhmäneuvola, mihin tulee muitakin saman ikäisiä lähitienoon vauvoja.

kuva otettu 22.1.2015

iskän olkapäältä on hyvä katsella maailman menoa

Mitä meille kuuluu?

Kuukausi on mennyt hujauksessa. Kuvia on otettu paljon ja blogiinkin olisi kirjoitettavaa, mutta jotenkin tuntuu ettei aikaa löydy koneella istumiseen. Päivityksiä voi siis tulla harvakseltaan, mutta vielä en ainakaan aio blogin pitoa lopettaa. Nyt kun Juhiksen isyysloma on loppunut (viikko ollaan jo oltu vauvan kanssa kahdestaan päivät), olen viettänyt paljon aikaa vanhemmillani. Pitkälti sen takia, että koirat vaativat enemmän ulkoilua ja aktiviteetteja mitä itse voin tarjota. Vanhempien piha tarjoaa riittävästi tilaa aussiepoikien temmeltää. Kovat pakkasetkaan eivät ole vauhtia hidastaneet. Itsekin saan aina hetken hengähtää, kun vauva nukkuu onnellisena kehdossa oikeastaan koko sen ajan mitä mummulassa ollaan. Mummu auttaa mielellään hoitamisessa, joten minä saan hetken omaa aikaa.

Meidän pikku-neiti ei olekaan enää niin pieni, vaatekoko alkaa pikku hiljaa kasvaa seuraavaan numeroon ja käsissä alkaa tuntua painavampi tyttönen. Viikoittain tulee uusia juttuja. Ensimmäiset kaksi viikkoa Pikkunen oli "vauva" jonka arki pyöri unen ja ruuan ympärillä. Kolmannella viikolla alkoi jo muutokset näkyä, erityisesti temperamenttisena luonteena, ja nyt ollaankin jo pitempiä aikoja hereillä ja seuraillaan paremmin maailman menoa. Pikkunen ottaa kontaktia ääntä kohti ja suu auki kuuntelee silmät pyöreinä kun äiti tai isä höpöttää. Arkeen on myös tullut hieman säännöllisyyttä unien, valvomisien ja syömisen suhteen. Päivällä on enemmän heittoa, koska silloin ollaan enemmän liikenteessä, mutta pääasiassa Pikkunen nukkuu hyvin missä vain ja hyviä pätkiä. Iltaisin välillä valvotaan pitkiäkin aikoja ja toisina päivinä nukutaan illallakin vielä pikku päikkärit ennen varsinaisia yöunia.

Yöunien suhteen on iso muutos tapahtunut ensin kolmen viikon iän paikkeilla, kun kaikki mahavaivat katosi kuin tuhka tuuleen. Ekalla viikolla maha hieman vaivasi ja ostin Disflatyliä ilmavaivojen ehkäisemiseksi. Tätä syötiin viikon verran sekä lisäksi Bioteekin Probiootti Babya. Neuvolasta saatiin D-vitamiineja ja ne aloitettiin varovasti tippa/päivä annostuksella. Kaksi viikkoa tämä äiti jaksoi parin tunnin yöunilla, mutta sitten päätin, että nyt jätetään kaikki pois ja kokeillaan tuleeko muutosta. Voin sanoa, että muutos näkyi heti seuraavana yönä. Nukuttiin kunnolla ja parin tunnin välein herättiin syömään ja saman tien jatkettiin unia. Neljännellä viikolla alkoi syömisväli pidentyä kolmeen tuntiin, mutta joinain öinä voi heittoja tulla riippuen pitkälti mitä edellisenä päivänä on syöty tai miten nukuttu. Pääasiassa Pikkunen nukahtaa tissille, mistä hänet siirretään joko meidän väliin sängylle tai omaan pinnasänkyyn. Jos on oikein väsynyt ja syönyt jo aiemmin, nukahtaa Pikkunen hyvin myös olkapäälle tai syliin, mutta vielä ei nukahda itse sänkyyn tai vaunuihin. Tällä viikolla ollaan nukuttu pitkään aamuisin. Yleensä herätään hieman ennen kymmentä ja sitä ennen ollaan oltu hereillä kuuden aikaan tissittelyn merkeissä. Aiemmin Pikkunen valvoi pari tuntia aamuöisin, mutta nyt niistäkin on päästy eroon.

Kehdossa on mukava ottaa nokoset, kunhan joku keinuttaa tasaisesti vauhtia aina kun käsky käy.

Imetys on minulle päivänselvä asia ja sitä haluan jatkaa vielä pitkään. Kuitenkin tuli hetkellinen epätoivo viikko, kaksi sitten kun epäilin että maito on vähentynyt eikä riitä vauvalle. Lankesin antamaan vastiketta kahtena aamuna, mutta hyvien tsemppausten ja neuvojen avulla saatiin taas homma toimimaan. Minun ongelmani oli luottamuksen puute maidon määrään sekä huono itsensä hoitaminen. Tarkemmin oma syöminen ja juominen. Jotta tulisi maitoa, pitää myös äidin muistaa syödä ja erityisesti JUODA! Olen ollut aina huono juomaan vettä, mutta loppuraskaudesta sekin alkoi maistumaan paremmin. Synnytyksen jälkeen vesi unohtui taas, mutta nyt olen pitänyt öisin sängyn vieressä vesipulloa ja siitä pitää juoda joka kerta kun on hereillä. Imetyksen jälkeen pitäisi juoda ainakin lasillinen vettä. Olen myös paremmin rytmittänyt syömistä. Tulee syötyä ihan oikeasti aamiainen ja ainakin yksi lämmin ateria päivässä. Kaikki raskausdiabeteksestä johtuvat kevyt/rasvattomat tuotteet on vaihdettu "normaaleihin" ja hieman rasvaisempiin vaihtoehtoihin. Parin epätoivoisen päivän jälkeen otin uuden asenteen ja sen jälkeen maitoa onkin riittänyt hyvin.

Paljon postausaiheita on mielessä, mutta palataan niihin taas kun seuraavan kerran äidille suodaan hetki omaa aikaa :)

Kuvia ensimmäiseltä viikolta ja joulun vietto

Kuvia ensimmäiseltä viikolta:

 

* * *

 

Joulu vietettiin vanhemmillani. Näin oli suunniteltu jo ennen tietoa synnytyksestä. Jos olisin ollut jouluna vielä raskaana, en olisi jaksanut tehdä mitään valmisteluja saati kestittänyt vieraita, joten sovimme jo hyvissä ajoin, että vietämme joulun vanhemmillani ja istuudun valmiiseen pöytään syömään. Vaikka joulu ei tuntunut tänä vuonna niin jouluiselta, oli silti ihana tunnelma. Saimme viettää joulua rakkaiden ihmisten kanssa ja olimme saaneet mitä ihanimman joululahjan, kun Pikkunen päätti syntyä juuri ennen joulua. Kotona ei ehditty tehdä mitään jouluvalmisteluja ja vauva-arki vei kaiken ajan ja jaksamisen, joten sairaalasta kotiuduttuakaan ei käynyt edes mielessä joulukoristeet. Näin ollen joulukuusi pysyi paketissaan...

 

Synnytyskertomus

Aiemmin kerroin neuvolakäynnistä tiistaina 16.12. ja sen jälkeen valumaan lähteneestä lapsivedestä. Ilta vietettiin synnytysvastaanotolla, mistä siirryttiin osastolle antibioottitiputuksen ja seurannan takia. Keskiviikko 17.12. meni ympäri sairaalaa kierrellessä ja rappuja laskiessa, eli tarkoitus oli yrittää saada synnytys käyntiin luonnollisesti. Sanoin keskiviikkoaamuna lääkärille, että en usko että lähtee itsestään käyntiin, mutta lääkäri halusi ensin kokeilla, koska luonnollinen käynnistyminen olisi parempi kuin kemiallinen. Siispä keräsin hermoni ja yritin jaksaa yhden päivän osastolla.

Lopulta keskiviikko oli ja meni, mutta supistuksia ei saatu aikaiseksi. Torstaille oli luvassa lääkärintarkastus heti aamusta. Aamupalan jälkeen ensin käyrille ja verinäytteen anto. Pian jo lääkäri haki tutkittavaksi. Kalvot olivat ehjät, eli vuotoa oli tullut jostain pienestä repeämästä. Ilmeisesti ehjien kalvojen takia ei niitä kipeitä supistuksiakaan saatu. Kohdunsuu oli auki n. 3cm ja kaula lyhentynyt entisestään. Oli aika siirtyä synnytyssaliin käynnistykseen. Lääkärin tutkimuksen jälkeen nopeasti soittoa Juhikselle, että lähtisi pikaisesti tulemaan sairaalaan. Jännitin koko ajan, että ehtiikö tulemaan osastolle ennen siirtoa synnytyssaliin. Kätilö tarjosi peräruisketta ja otin sen mielelläni, koska olin jo pitkään raskauden aikana kärsinyt kovasta vatsasta ja halusin keventää oloa ennen synnytystä.

Keräsin kimpsut ja kampsut kasaan sängylle ja lähdettiin kohti synnytyssalia. Juhiskin tuli huoneen ovella vastaan, eli päästiin yhdessä taivaltamaan jännittyneinä kohti synnytyssalia. Jännitys oli positiivista jännittämistä. Tätä hetkeä olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Ei siis tietoakaan minkäänlaisista pelkotiloista. Olen koko raskauden ajan ottanut lungisti enkä ole miettinyt synnytystilanteen ikävämpiä puolia. Tärkeintä on se itse lopputulos ja kaikki sitä ennen on vain kestettävä.

Synnytyssalissa tavattiin meidän synnytyskätilö. Paikalla oli myös ensihoitoharjoittelija. Heti synkkasi hyvin kätilön ja harjoittelijan kanssa, ja tuli tunne että hyvissä käsissä ollaan. Lääkäri kävi puhkaisemassa kalvot ja teki vielä uuden sisätutkimuksen. Kyseessä oli sattumalta sama lääkäri, joka tutki minut edellisenä perjantaina svo:lla. Toivotteli onnea ja siitä alkoi odottaminen. Kätilön kanssa keskusteltiin kivunlievityksistä ja kerroin, että haluaisin mahdollisimman pitkään mennä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Kätilön kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että epiduraali voisi heikentää supistuksia, mitä nimenomaan yritettiin saada aikaiseksi. En ollut ehdoton minkään suhteen vaan hyvin avoin ehdotuksille. Epiduraalinkin otan jos siltä tuntuu, mutta sitä ennen kokeillaan muita vaihtoehtoja.

Ensin odotettiin miten kalvojen puhkaisu vaikuttaa supistusten tulemiseen. Nyt vasta koin ensimmäiset kipeämmät supistukset, mutta nämäkin olivat vielä hyvin siedettävät. Riitti kun hengitteli syvään ja yritti rentouttaa itsensä. Hetken päästä laitettiin oksitosiinitippa ja sen tehoa nostettiin pikku hiljaa (15ml/h > 30ml/h > 45ml/h). Nyt alkoi jo tuntumaan, mutta vasta kun tipassa oli nopeampi tiputus päällä (45ml/h), saatiin aikaan tasaiset nousevat ja laskevat supistukset. Istuin keinutuolissa ja edessä oli supistuksia seuraava laite, joka kertoi lukemin supistuksen voimakkuuden. Opin nopeasti seuraamaan supistusaaltoja ja tiesin milloin on kipua luvassa ja oikein tuutin täydeltä.

Vielä pärjättiin pelkällä syvään hengittämisellä..

Kun oksitosiinin tehoa nostettiin, myös supistukset tulivat voimakkaammiksi. Kohta tarvittiin lisää kivunlievitystä ja sain kokeilla TENS-laitetta. Tätä oli moni kehunut, mutta itse en kokenut laitetta minua auttavaksi. Varmaankin siitä olisi enemmän apua jos supistus tuntuisi selässä, mutta minulla supistus tuntui oikeastaan vain alavatsalla. Nostin tehoa, että edes tuntisin jotain, ja boost-toiminto oli päällä aina kun tuli supistus. Ei vaikutusta. Kätilö ehdotti että nostaisin tehoa lisää, mutta tämä sai aikaan hyvin epämiellyttävän tunteen selkään. TENSistä luovuin jossain vaiheessa, koska se tuntui kovissa kivuissa jo rasittavalta ja halusin kaiken turhan pois.

Kätilö ehdotti myös, että voisin kokeilla kylmä- tai kuumakääreitä. Hiki virtasi jo muutenkin ja kuumuus ahdisti, joten ei missään nimessä kuumaa minun iholleni. Juhis laski vettä vesipulloon ja sanoi ääneen, että tuleepas hanasta kylmää vettä. Saman tien sai ukkoseni käskyn ottaa kaapista pyyhkeen ja kastella sen läpi märäksi kylmällä vedellä. Voi sanoa että teki ihanaa saada vilvennystä!

TENSiä ja kylmää käärettä, olo alkoi olemaan jo melko epämukava.

Näyttää olevan jo ilokaasumaskikin sylissä odottamassa supistusta.

Lisää kivunlievitystä, kiitos! Kylmät, märät pyyhkeet ja TENS eivät enää riittäneet, vaan tarvittiin lisää kivunlievitystä. Seuraavaksi sain kokeiluun ilokaasun. Tämä vaati todellakin totuttelemista, koska kyse oli kuitenkin kaasusta (haisi erikoiselta ja tuntui ettei saisi riittävästi happea keuhkoihin). Ilokaasu myös nousi päähän. Alkuun olin hieman epäileväinen, että sopiiko tämä sittenkään minulle, mutta supistusten tullessa siinä vaiheessa todella tiiviiseen tahtiin oli vain opeteltava oikea rytmitys ilokaasun käyttöön, että kestää supistukset. Ilokaasua pitää alkaa hengittämään hieman ennen kovinta kipua ja kaasun hengittely piti lopettaa kun supistus alkoi heikkenemään, että ehtii hetken aikaa hengitellä huoneilmaa pään selvittämiseksi. Supistuksia seuraava laite oli tärkeä "työkalu" tässä rytmityksessä, koska lukemista opin seuraamaan missä kohtaa maski pitää laittaa naamalle ja missä kohtaa ottaa pois. Edelleen istuin keinutuolissa, mutta aloin olemaan jo melkoisissa "huuruissa" ja valuin keinussa miten sattui. Juhis välillä tuki minua päästä, etten retkahda vetelänä käsinojalle. Puheen muodostaminenkin oli hieman haastavaa ja kätilöiden kanssa kommunikoitiinkin rauhalliseen tahtiin. Pääasiassa vastasin vain kyllä tai ei. Jos piti lause muodostaa, tuli alkuun paljon mongerrusta ja piti skarpata että sai muutaman sanan suustaan. Ilokaasu siis tosiaankin nousee päähän, mutta sain tästä kyllä pitkäksi aikaa apua supistuksiin.

Oksitosiinia tuli nyt jo melko vauhdilla ja supistukset löysivät tasaisen tahdin. Oli selkeä nousu ja selkeä lasku ja hetken hengähdystauko ennen seuraavaa supistusta. Lääkäri kävi ovella sanomassa, että tipan tahtia pitää laskea. Kätilö kertoi että vasta nyt tällä teholla löydettiin tasainen tahti, mutta pienensi kuitenkin tippaa. Kivut alkoivat olla jo kovat ja pyysin seuraavaa kivunlievitystä. Kätilö ehdotti, että kokeilisiko jotain toista asentoa, esim. jumppapalloa ja sänkyyn nojailua. Ei kiitos, olo oli huono enkä halunnut liikkua yhtään sen enempää kuin on välttämätön pakko. Halusin olla keinutuolissa, koska olin huomannut raskausaikanakin kuinka mukavalta tuntuu istua keinutuolissa ja rauhassa keinutella. Tuntui selkään hyvälle ja rentouduin hyvin. Kysyin voidaanko jo laittaa epiduraali, koska kivut alkoivat käymään ylivoimaisiksi. Kätilö pyysi minua käymään vessassa ja siirtymään sitten sängylle, että hän voi tutkia mikä on tilanne kohdunsuulla. Juhis talutti minut vessaan ja ovella juuri ennen pytylle pääsemistä iski aivan järkyttävä ponnistuksen tunne. Huusin kuin hullu ja kun hieman helpotti oloa, sain sanottua kätilölle että tuntuu kuin tarvitsisi kakata. Kätilö kertoi, että siellä taitaa olla vauva jo niin alhaalla että tuntuu. Istuin hetken pytyllä ja ponnistuksen tarve oli koko ajan kova. En saanut mitään pihalle ja odotin supistuksen loppumista, että pääsisin siirtymään sängylle.

Sängylle päästyäni kätilön oli tarkoitus tutkia kohdunsuun tilanne, mutta sanoikin heti että täältä on vauva jo tuloillaan. Pää näkyy jo eikä enää mitään muuta tehdä kuin synnytetä vauva ulos. Kätilö oli oikeasti äärettömän mukava ja tsemppaava, hyvin sain ohjeita koko ajan ja kannustusten voimalla jaksoin ponnistaa ja ponnistaa. Juhis piti minua molemmista käsistä kiinni hyvin epäergonomisessa asennossa koko ponnistusvaiheen ajan. Puristin varmasti niin lujaa että tuntui ja kuulemma selkä meinasi sanoa sopimuksen irti etukenossa asennossa. Olisi kuulemma tehnyt mieli näyttää "time out" merkkiä käsillä ja verryttellä hetki selkää, mutta hyvin jaksettiin molemmat loppuun asti.

Oksitosiinin laskemisen takia supistukset alkoivat heikentyä ja niiden väli tuli melko pitkäksi. Ehdin hyvin hengähtää aina supistusten välillä ja homma tuntui venyvän liikaa. Tippaa nostettiin ja näin saatiin hyvä tahti supistuksiin ja sitä kautta vauva ponnistettua tähän maailmaan. Hetken aikaa pikkunen oli päästään jumissa ja se vaatii muutaman kovan ponnistamisen. Kätilö kannusti koko ajan ja piti minua ja Juhista ajan tasalla vauvan ulos tulemisesta. Minua kannusti jatkamaan tieto siitä, että vaadittaisiin enää yksi kova ponnistus, että pää olisi ulkona. Kun tuo hetki koitti, tuntui että homma helpottui paljon. Hetken tauko, kätilö paransi otetta ja tutki ettei ole napanuora kaulan vauvan kaulan ympärillä. Sain luvan ponnistaa ja rakas Pikkunen oli syntynyt. Kuului parkaisu ja siinä kohtaa sekä minulla että Juhiksella tuli tippa linssiin. Synnytyksestä selviydytty ja vauvan parkaisu kertoi, että kaikki olisi hyvin. Kätilö pyysi minua nostamaan jalat koukkuun ja sain reisilleni tahmaisen, parkuvan ja yllättävän painavan lapsukaiseni. Tämä äiti oli äärettömän onnellinen ja ylpeä.

Vauva otettiin tarkastettavaksi ja samalla tyhjennettiin kohdusta istukka. Tämä tuntui kamalalta, koska ehdin jo tottua ajatukseen että synnytyskivut ovat ohitse. Mahan painaminen ja uudestaan synnyttäminen tuntui kamalalta ja sai aikaan lähes yhtä kovan karjahduksen kuin ensimmäisen kerran koettu ponnistamisen tarve. Tämän jälkeen hoin mielessä itselleni, että suu tukkoon ja keskity. Onneksi istukka oli huomattavasti pienempi ja tuli helposti ulos, mutta sitähän en tietänyt vielä siinä kohtaa kun kohdun tyhjentäminen aloitettiin. Mitään paikattavaa ei alapäästä löytynyt, ainoastaan pieni nirhauma.

Kohta tutkittu vauvani tuotiin käärönä rinnalle paidan sisään. Edelleen ihmettelin kuinka painavalta tuo pikkuinen lapsukainen tuntui. Kätilökin jossain vaiheessa veikkasi jotain painoon liittyvää, mutta en kuullut sen tarkemmin. Vasta myöhemmin selvisi, miksi vauva tuntui painavalta...

Synnytyksen hoitaneella kätilöllä ja opiskelijalla loppui vuoro ja tilalle tuli toinen yhtä mukava kätilö. Myöhemmin vauva pestiin, mitattiin ja punnittiin sekä puettiin, Juhis pääsi mukaan auttamaan, kun minä keräsin voimia pedillä. Paksuun untuvapeittoon kääritty pikkunen tuotiin nukkumaan meidän vierelle, kun saatiin hieman välipalaa ja ah niin hyvältä maistuvaa kahvia! Verenpaine oli synnytyksen jälkeen hieman alhainen, mutta kahvikupposen jälkeen verenpaineet olivat normaalit. Naureskeltiin kätilön kanssa, että selkeästi kroppa huusi kahvia!

Synnytyksen kesto 1h 45min, vaihe 1 (supistusvaihe) 1h 17min, vaihe 2 (ponnistusvaihe) 18min, vaihe 3 (jälkeisvaihe) 10min. Vauvan strategiset mitat 49cm ja 3920 grammaa. Ihmekös kun tuntui hieman painavalta rinnan päällä. Tyttö syntyi tarkalleen rv 37+0, mutta lasketaan silti ennenaikaiseksi, koska lapsivedet meni (osittain) rv 36+5.

Synnytyssalissa oltiin pari tuntia synnytyksen jälkeen ja sitten siirryttiin osastolle. Hieman huojuen selviydyin siirtymismatkan kävellen. Vanhempani tulivat katsomaan meitä osastolle klo 18 kun oli isovanhempien vierailuaika ja olimme juuri sopivasti siirtyneet osastolle ennen sitä. Juhis lähti vanhempieni kyydillä kotiin ja me jäimme Pikkusen kanssa tutustumaan paremmin toisiimme.

Synnytys meni nopeasti ja kaikki kivut unohtuivat sen sileän tien kun vauva nostettiin syliin. Ensisynnyttäjien oletetaan synnyttävän pitkään ja hartaasti, mutta joskus pitää tehdä niitä poikkeuksia. Itseäni oikeastaan ärsyttää kaikki oletukset, koska meidän perheessä kaikki synnyttäjät ovat sitten olleet poikkeuksellisia ensisynnyttäjiä, kun kukaan ei ole synnyttänyt paria tuntia pitempään. Ei edes käynnistettäessä. Olen iloinen, että omalla kohdalla käynnistys sujui hyvin ja nopeasti. Lisäboostia tarvittiin, että supistukset pysyivät yllä. Lisäksi suurta ylpeyttä koin siitä, että pystyin synnyttämään ilman lääkkeellisiä puudutuksia. En tehnyt tässäkään poikkeusta meidän perheessä. Synnytys oli kokemuksena hyvä. Mitään pelkoja ei ollut ennen eikä niitä myöskään tullut synnytyksen jälkeen. Kaikki oli niin nopeasti ohi, että meni hetken aikaa tajuta, että tässä sitä nyt ollaan pienen tytön vanhempia. Oli hyvin epätodellinen olo synnytyssalissa enkä osannut oikein sanoa mitään. Vielä illalla osastollakin katselin rauhassa nukkuvaa vauvaani ja mietin, että mitähän nyt pitäisi tehdä.

Osastolla vietimme pari päivää ja kotiin pääsimme lauantaina 20.12. Vauvan sokeriarvoja seurattiin, koska ne olivat alkuun matalalla (johtuen minun raskausdiabeteksestäni). Pikkunen sai luovutettua äidinmaitoa oman maitoni lisäksi. Säännöllinen ruokinta toimi ja sokeriarvot tasoittuivat jo toisena päivänä (perjantaina) osastolla. Lauantaina tehtiin loput testit ja otettiin verikokeet. Kaikki oli hyvin ja lääkärintarkastuksesta vielä "puhtaat paperit" ja me tytöt oltiin valmiita kotiin. Johan sitä oli sairaalassa vietetty monta päivää ja yötä. Kotiin oli ihana päästä.