lauantai 4. lokakuuta 2014

Haalaria kevääseen

Teen nyt oman kirjoituksen aiemmin hankituista kirppisostoksista. Nämä on täysin unohtunut "raportoida" tänne blogiin. Sinänsä huvittavaa näissä viimeisimmissä hankinnoissa on se, että yllättävän paljon olen ostanut vaaleanpunaista. Minä, joka vielä muutama kuukausi sitten vannoin kautta kiven ja kannon, että meidän kotiin eikä meidän lapselle tule mitään vaaleanpunaista. En itse pidä siitä väristä, en ole yhtään "pinkki-ihminen". Mutta kas kummaa, kun ultrassa kerrotaan että tyttö tulossa, tuli pinkit lasit heti silmille. En edelleenkään itselleni pue mitään vaaleanpunaista, mutta pienelle tyttövauvalle vaaleanpunainen sopii kuin nenä päähän.

Tein paljon ajattelutyötä ulkovaatteiden hankinnan suhteen. Alkuvuodesta totta kai tarvitaan toppavaatetta ja sellainen haalari meiltä löytyykin koossa 56 (nyt löytyy parikin toppahaalaria). Mutta seuraava koko, 62, tuotti harmaita hiuksia. 62 cm arvioidaan n. 3kk:n ikäiselle vauvalle. Meidän kohdalla mentäisiin silloin huhtikuussa. Suomen kevät on yhtä varma kuin syksy, eli ei sitten mitään hajua millaisia kelejä voi olla. Paljon mahdollista että on välikausikelit, mutta on myös mahdollista koviin pakkasiin. Huhtikuussa kyllä yleensä on vielä sen verran kylmä, että vauvalle menee paksummin vaatetta ja alkuun toppahaalarikin varmasti. Mutta toukokuussa voi olla jo hellekelejä tai ainakin lähes 100%:n varmasti välikausikelit. Ostanko siis koossa 62 toppahaalaria ollenkaan? Fiksuhan tietty odottaisi sinne kevääseen että näkisi mikä on tilanne. Mutta jos kohdalle osuu todella edullisesti sekä välikausi- että toppahaalari, niin ei kai se haittaa vaikka ostaisi kummatkin?

Nämä löytyi aika peräkanaa parilta kirpparikäynniltä. Kumpikin maksoi alle 5€/kpl, enkä ole kyllä mitään moitetta löytänyt. Vaikka ne vievätkin tilaa kaapissa, niin on ainakin nyt vauvalle haalaria tarjolla oli sitten keli mikä tahansa.

 Välikausihaalari

Toppahaalari
 
Lisäksi olen löytänyt talveksi fleecehaalarin aiempien vanuhaalareiden lisäksi. Kuvaa en huomannut ottaa, mutta löytyy myös paksu fleecepussi pitkillä hioilla.
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti