Sivut

torstai 29. tammikuuta 2015

Neuvolakäynnit

1. neuvolakäynti
Kotiutumisen jälkeen kävimme heti maanantaina 22.12. pikaisesti neuvolassa punnitsemassa pikku neidin. Tuolloin tuli mainintaa liian hitaasta painon noususta, mutta vielä sen ihmeemmin ohjeistettu miten jatkossa toimitaan. Ilmeisesti oli vielä niin vähän aikaa kulunut, että tämän hitaan nousun ajateltiin johtuvan siitä että maito on vasta alkanut nousemaan. Paino oli 3640g (sairaalasta lähtiessä 3625, syntyessä 3920g).

2. neuvolakäynti
Viikon päästä tiistaina 30.12. oli jälleen neuvolakäynti, neidillä ikää tällöin n. 1,5 viikkoa (paria päivää vaille 2 vkoa). Tämä tapaaminen olisi voitu hoitaa meillä kotona, mutta halusin itse mennä neuvolaan. Jotenkin niin tottunut siellä käymään ja olipahan syy lähteä kotoa hetkeksi pois. Vieläkin paino oli liian alhainen ikään nähden, 3746g (edellisellä kerralla 3640g). Kahden viikon ikään mennessä olisi pitänyt saavuttaa syntymäpaino eikä se tällä menolla ollut mahdollista. Saimme ohjeen herätellä tyttöä päivisin 2h välein syömään, jos ei itse herää niin usein. Öisin on koko ajan syöty tuohon tahtiin, joten silloin ei tarvitse erikseen herätellä. Myös ongelmaksi oli muodostunut tissille nukahtaminen ja lyhyt imetysaika. Tähän ohjeistettiin, että pitää herätellä, jos nukahtaa kesken syömisen (pitäisi syödä pitempään kuin 10 min). Kerroin että ei ole helppo juttu, jalkapohjista kutittelu ja muutenkin kutittelu on yhtä tyhjän kanssa kun tämä neiti päättää nukahtaa (vanhempiensa lapsi selkeästi!). Ainoastaan vaipan vaihto on riittävän herättävä toimenpide, eli sitten ohjeistettiin vaipan vaihtoon jos nukahtaa ja sen jälkeen yrittää uudelleen syöttöä. Liian lyhyt syömisaika kertoo siitä, että vauva ei pääse rasvaiseen takamaitoon asti, vaan täyttyy ainoastaan laihemmalla etumaidolla. Paino ei nouse siksi oikeaa tahtia. Pissaa ja kakkaa oli tullut jatkuvasti hyvä määrä, mutta silti tarvittiin vielä tehostettua syöttämistä. Iho oli myös hieman kellertävä, mutta tämä menisi ohi, kunhan vauva söisi riittävästi ja pissaisi paljon. Auringonvaloa tähän vuodenaikaan ei ole pahemmin saatavilla, eli siitä ei nyt ole apua...

kuva otettu 6.1.2015

3. neuvolakäynti
Seuraava käynti oli jälleen viikon päästä keskiviikkona 7.1. (ikää päivää vaille 3 viikkoa).  Alkuviikosta oli tullut selkeä tiheän imun vaihe. Tuntui että tyttö on tissillä koko ajan ja yöllä jäi oma nukkuminen vähiin. Tämä vaihe ilmeisesti teki ihmeitä painon nousulle, koska nyt oltiin jo ihan uusissa lukemissa: 4160g! Äiti ja isä hehkuttivat heti kun tuli vaa´alle paino näkyviin. Wuhuu, neljä kiloa rikottu!! Terveydenhoitajakin oli nyt tyytyväinen, paino oli noussut hienosti viikossa. Toivottavasti sama tahti nyt jatkuu. Ilmeisesti maitoa ei ollut tullutkaan vielä riittävästi kysyntään nähden ja tiheällä imulla saatiin tarjonta vastaamaan kysyntää. Juhis pyysi, että Pikkunen mitattaisiin, koska häntä kiinnosti tämä tieto todella paljon. Ei muuta kuin tyttö mittaukseen, tuloksena 53,1cm (syntyessä 49cm) ja pään ympärys oli 36,5cm (syntyessä 34cm). Terveydenhoitaja teki kaikki normaalit tarkastamiset ja oli tyytyväinen kehitykseen. Hyväkuntoinen tyttö, jolle tulee painoa hienosti.

kuva otettu 23.1.2015

4. neuvolakäynti + lääkäri
Koska paino oli noussut hienosti, tuli seuraava neuvolakäynti vasta kolmen viikon päähän keskiviikkona 28.1., jolloin ikää päivää vaille 6 viikkoa. Tällä kertaa olisi kuulunut antaa rota-rokote, mutta koska oltiin vasta päivää vaille 6 viikkoa, ei vielä voinut antaa. Rokottaminen siirtyy seuraavaan kertaan. Kun viimeksi päästiin uusiin lukemiin, voidaan tällä kertaa todeta sama. Sanoin ennen punnitusta, että käsissä kyllä tuntuu painavampi tyttö ja terveydenhoitaja nauroi että huomaa hyvin myös poskista että ruoka maittaa. Vaaka kertoi, että meillä on 5,5 kiloinen keijukainen, tarkemmin 5515g (viimeksi 4160g). Pituus 56cm ja pään ympärys 39cm. Moni 56cm vaate on tosiaan jäänyt pieneksi ja paljon pidetään jo 62cm vaatteita. Pikkusen päässä ja kaulassa on nyt paljon hormooninyppyä. Vaikka määrä tuntuu melkoiselta (olenkin nauranut, että meillä ollaan jo varhaisteinejä), on nyppyjen määrä kuulemma ihan normaalia. Iho on kuivan tuntuinen, mutta rasvaa ei kuulemma tarvitse käyttää. Korvat oli sen verran kuivat, että niihin lääkäri suositteli hieman rasvaa tai öljyä. Lääkärille päästiin heti terveydenhoitajan perustsekkauksen jälkeen. Lääkäri oli tyytyväinen neidin kehitykseen ja kaikki oli hyvin tarkastuksessa. Neuvolakorttiin tuli äidin mieltä lämmittävä kommentti: Kasvaa upeasti rintamaidolla. Vielä pari viikkoa sitten lähes itkua väänsin, kun säikähdin että maidon tulo olisi vähentynyt. Hyvällä tsemppauksella saatiin tähän äitiin luottamusta lisää ja kun vielä otettiin itseä niskasta kiinni, että tuli syötyä ja juotua kunnolla, niin lapsikin sai hyvin tankattua maitoa. Ja se näkyi nyt vaa´alla ja ai että tuli hyvä fiilis! Vaikkakin toisaalta tuntuu haikealtakin, että meidän pikku tyttö kasvaa kohisten ja tuntuu kuin olisin jo ihan unohtanut kuinka pieni hän on joskus ollut (ja siitäkin on vain kuukausi). Lääkäri sanoikin, että kuvien ottaminen on nyt tärkeää kun vauva kasvaa niin vauhdilla. Sanoinkin, että meillä on kamera koko ajan käden ulottuvilla ja kulkee usein mukanakin jos ollaan liikenteessä.

Seuraava neuvolakäynti on 18.2. kun Pikkusella ikää tasan 2kk. Tämä on jokin ryhmäneuvola, mihin tulee muitakin saman ikäisiä lähitienoon vauvoja.

kuva otettu 22.1.2015

iskän olkapäältä on hyvä katsella maailman menoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti