Sivut

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kuvia ensimmäiseltä viikolta ja joulun vietto

Kuvia ensimmäiseltä viikolta:
 







* * *
 
Joulu vietettiin vanhemmillani. Näin oli suunniteltu jo ennen tietoa synnytyksestä. Jos olisin ollut jouluna vielä raskaana, en olisi jaksanut tehdä mitään valmisteluja saati kestittänyt vieraita, joten sovimme jo hyvissä ajoin, että vietämme joulun vanhemmillani ja istuudun valmiiseen pöytään syömään. Vaikka joulu ei tuntunut tänä vuonna niin jouluiselta, oli silti ihana tunnelma. Saimme viettää joulua rakkaiden ihmisten kanssa ja olimme saaneet mitä ihanimman joululahjan, kun Pikkunen päätti syntyä juuri ennen joulua. Kotona ei ehditty tehdä mitään jouluvalmisteluja ja vauva-arki vei kaiken ajan ja jaksamisen, joten sairaalasta kotiuduttuakaan ei käynyt edes mielessä joulukoristeet. Näin ollen joulukuusi pysyi paketissaan...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti