En ole omaa synnytystä miettinyt juurikaan, koska olen odottanut että kaverini synnyttäisi ensin. Hänellä oli laskettu aika viime tiistaina ja eilen illalla saatiin iloisia uutisia, kun pikkumies oli pullahtanut maailmaan. Tuota hetkeä olimme yhdessä odotelleet jo pitkään. Joka aamu ensimmäisenä piti tarkistaa, että mikä on kaverin tilanne, onko vielä yhdessä osassa vai jakautunut. Eilen aamulla ihan oikeasti katsoin heti herätessä puhelimesta Facebook-viestit. Niitä oli tullut monta n. klo 5 alkaen ja viimeisimmässä maininta, että matkalla kohti TAYSia. Huuuiii! Äkkiä ylös ja koneelle seuraamaan tilannetta. Mitään ei koko päivänä kuulunut ja illalla piti jo laittaa tekstaria, että mikä siellä on vointi. Kohta tulikin viesti, että kaikki hyvin ja Facebookissa kuva vieressä tuhisevasta pikkumiehestä.
Tämä kaverin synnytys kylläkin kertoo nyt sen, että seuraavaksi on vuorossa minä. Nyt alkaa se oman synnytyksen odottaminen. Periaatteessa vauva voisi syntyä jo ensi kuussa eikä se olisi mitenkään ihmeellistä. No joo, onhan tässä marraskuu välissä, kun vasta kuu vaihtui, mutta ensi kuu tuntuu olevan ihan nurkan takana (kuin myös joulu!). Toivon kuitenkin, että mennään sinne sitä seuraavalle kuulle, eli tammikuun puolelle ja vaihdetaan vuosi välissä. Töissä pitäisi olla vielä neljä viikkoa, tarkemmin sanottuna 19 työpäivää.
Tulen viikko viikolta raihnaisemmaksi. Vatsan kasvukipuja oli juuri perjantaina niin, että koko päivän oli todella ahdistava olo. Tuntui kuin muksu olisi yhtäkkiä kasvanut kokoa reilusti eikä vatsanahka venynyt mukana. Kiristi todella paljon vatsan sivuilta/kyljistä. Illalla pidin kotona tukivyötä, mikä hieman helpotti oloa, mutta korsetti tuntui silti olevan päällä.
Liitoskivut vaivaavat aina välillä. Pääasiassa on olo ihan "ok" ja silloin ehkä herkemmin tekeekin enemmän, esim. käy kaupoilla ja kiertää useamman kaupan tai siivoaa tai käy pitkällä lenkillä tms. kunnes illalla toteaa, että tuli mentyä liian pitkälle. Sohvalle kun väsyneenä rojahtaa, tekee tiukkaa päästä sieltä ylös. Enkä tarkoita nyt sitä, että nukahtaisin sohvalle, vaan rehellisesti sitä, että paikkoja kolottaa niin paljon, että ylös ei meinaa päästä ja kun lopulta saa itsensä ylös, niin mitään äkkinäistä ei pysty tekemään. Liikkeelle lähtö on todella hidas ja kankea.
Raskausdiabetes laittoi ruokailut uuteen uskoon. Yllättävän kivuttomasti on isojakin muutoksia tehty ruokailuihin. Mieskin on ruvennut syömään enemmän salaatteja, pienentänyt annoskokoa ja käyttää kevyt tai rasvattomia tuotteita. Hyvä hyvä! En siis ole yksin näiden ruokailujen kanssa. Tänään naureskelimme kauppareissulla, kun kiertelimme pitkään Punnitse ja Säästä -liikkeessä, ostettiin pähkinöitä, mysliä, ruususuolaa ja Clipper luomu teetä. Tuota teetä on ostettu jo aiemmin sekä vielä yksi paketti lisää myöhemmin tänään ruokakaupassa käydessä. Meillä ei ikinä ole mitään LUOMUA ja nyt on hylly täynnä. Ollaan juotu tähän asti jo melko pitkään vihreää teetä, eli siltä osin ollaan jo aiemmin oltu terveellisemmällä linjalla, mutta niin huvitti tuo luomuteen hankkiminen. Ruokakaupasta isoimmat ostokset ovat viime aikoina löytyneet HeVi-osastolta, eli paljon hedelmiä ja vihanneksia. Ja niitä tulee kyllä syötyä todella paljon. Pitää aina itseä muistuttaa hedelmien omasta sokerista, eli jotain proteiini- tai rasvapitoista pitää hedelmän seurana syödä tai syödä hedelmä ruuan jälkkärinä. Makealla herkuttelu on vaihdettu suolaiseen tai juuri noihin hedelmiin. Sinänsä makeaa ei ole tehnyt mieli, mutta ai että tekisi mieli syödä jotain kunnon mättöruokaa: pitsaa, kebabia, hampurilaisia... Kyllä kauppojen karkkihyllyjen lähettyvillä alkaa ottamaan päähän, pääasiassa tulevan joulun takia, koska tekisi niiiiin mieli ostaa paljon kaikkia hyviä suklaita. Mutta kyllä mä jaksan vielä pari kuukautta! Toivotaan, että ensi torstaina neuvolan punnituksessa tulisi hyviä uutisia kilojen suhteen (toivon siis ettei olisi tullut yhtään lisää). Se varmasti motivoi lisää.
Alla muutama kasvukuva menneiltä viikoilta. Kuvat on tullut otettua, mutta jotenkin niitä ei ole saanut blogiin asti. Tänään juuri katselin peilistä, että kylläpäs on jo muhkea maha! Ja jokin aika sitten koin raskausajan pahimman järkytyksen, kun suihkussa huomasin, että pakaroihin, reisiin ja rintoihin oli tullut raskausarpia!!! Voin sanoa, että tämä oli kamala järkytys, vaikka tiedän varsin hyvin, että suurella todennäköisyydellä niitä tulee. Mutta silti järkytyin. Mahassa ei ole mitään vaikka se on pinkeä kuin mikä. Nyt olen syönytkin fiksusti enkä usko että painoa on tullut lisää, mutta näköjään takapuoli sen kuin levenee, kun arpia tulee. No, kannetaan nämä arvet pää pystyssä.
Huomenna on ensimmäisen perhevalmennuksen aika. Aiheena lastenhoito. Onneksi se kestää vain tunnin ja toivotaan, että siellä puhuttaisiin asiaa eikä lässytettäisi mitään tutustumisjuttuja saati leikkejä/pelejä tms. Ei olisi meidän juttu ollenkaan. Torstaina seuraava neuvola, tällä kertaa jännittää, kun odottaa mitä kommenttia tulee ruokailuista ja mitä se vaaka näyttää.
Tosi kaunis ja siro masu sulla! :)
VastaaPoistahttp://mariannesdiaryy.blogspot.fi/