Sivut

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Mummun tekemiä

Äitini on huomattavasti kätevämpi näiden neulomuksien kanssa ja hänelle delegoin kaikki isommat työt, joihin minun pitkäjänteisyys ei riitä. Sitä paitsi äitini on saanut näistä mukavaa ajankulua eläkepäivikseen. Itseasiassa neuleita on tullut kuin liukuhihnalla. Käymme suht usein vanhemmillani ja aina on jotain ollut valmiina esiteltäväksi.

Tästä mintunvihreästä nutusta aloitettiin. Etsin netistä ohjeita ja toimitin niitä äidille, että saisi valita mitä haluaa kokeilla tehdä. Nuttu tarvitsi housut ja löytyi myös pipo-ohje, joten näistä tuli yksi setti. Ovat kooltaan hieman isommat, eli menee kevääseen ennen kuin näitä enemmän pidetään.





Seuraavaksi otettiin tuotantoon vaaleanpunainen väri. Taisi tähän aikaan selvitä, että tyttö tulossa, joten piti jotain "pinkkiä" saada. Olemme hyvin värineutraaleja, eli meidän tyttönen tulee pitämään myös ns. poikien värejä.

Tämä vaaleanpunainen mekko oli välityö ja valmistui hetkessä. En edes tietänyt, että äiti tekee tällaista, kun hän jo esitteli että katsos minkä askartelin nopeasti. Suuhan siinä loksahti auki, kun ei meikäläinen mitään tee "nopeasti", ainakaan kun on neulomisesta kyse.


Vaaleanpunaisella teemalla jatkettiin myös settiin, missä on pipo, kaulahuivi, tossut ja tumput.
Nämä ovat ihan pikkuiselle tehdyt, eli tulevat varmasti heti käyttöön.







Mintunvihreää ja vaaleanpunaista jäi jäljelle sen verran, että loput langat käytettiin tähän suloiseen peittoon, mistä tulee aivan jokin karkki mieleen. Kulmasta aloitettu, malliltaan neliö.




Lisäksi lankavaraston kätköistä löytyi ihana oliivinvihreä sekä minun silmään ns. vanhan ajan keltainen, joista äiti teki toisen takin ja villapaidan. Nämä ovat niin ihanat väriltään!


 
 
Nämä ovat niin ihania, että meillä taidetaan kulkea paljonkin neuleissa tulevana talvena.
 
Kiitos äiti <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti