Tämän kesän reissailut jäi hyvin minimiin, koska tarkoitus oli säästää vauvan hankintoihin. Aiemmin olemme vuokranneet mökin jostain päin Suomea ja viime talvena käytiin Levillä laskettelemassa pariinkin otteeseen. Ensi kesään asti pitemmät reissailut saavat jäädä, mutta ensi kerralla onkin uusi reissukaveri mukana matkassa.
Viime viikolla tehtiin päiväreissu Tukholmaan ja samalla reissulla pyörittiin jonkin aikaa Helsingissä. Voi siis sanoa että on jossain kodin ja Tampereen ulkopuolella käynyt. Reissussa oli kivaa ja tuliaisia mässytän yhä edelleen, kun ne niin houkuttelevasti olohuoneen pöydällä odottavat (lue: karkkia, karkkia...). Jaksoin hyvin kävellä kolmena päivän monta tuntia putkeen. Selkä eikä alavatsa vaivannut mitenkään, mutta mikä siinä on että ottaa sellaiset kengät mukaan mistä tietää jalkojen tulevan kipeiksi?! Tyhmä, tyhmä, tyhmä! Torstaina, ekana päivänä Helsingissä, jalat jo kipeytyi niin että voivottelin koko illan ja yritin kylmän suihkun alla helpottaa jalkojen kipua. Seuraavana päivänä Tukholmassa lyllersin hitaasti eteenpäin sen takia, että jalat huusi hoosiannaa. Ja vielä lauantaina muutama tunti lisää Helsingissä.
Tämä äiskä sen kuin leviää joka suuntaan. Kaikki vaatteet tuntuvat puristavan ja ulkovaatetuksen kanssakin pitää jo soveltaa. Todellisuus iski päin näköä tänään fysioterapeutilla käydessä. Peilin edessä tehtiin niskavenytysharjoituksia ja ai kauhea millainen kaksoisleuka peilissä näkyi! Ja seuraavaksi kävelin käytävällä kohti ulko-ovea ja käytävän päässä oli iso peili. Näin koko matkan ajan kuinka lyllersin eteenpäin. Takkikin oli vielä A-linjainen, reidet leveät kuin tukit ja muutenkin lyhyt runko, niin jestas että näytin pullukalta. Peilit kannattaa kiertää kaukaa.
Olen ollut rennoin mielin painon nousun suhteen. Olen tyypiltäni sellainen, johon ei yleensä tartu mitään. Pysyn tasaisesti samassa painossa vuodesta toiseen vaikka söisin mitä herkkuruokia. Mutta nyt raskausaikana kaikki on kyllä tarrannut kiinni kuin takiainen. Kauhulla katselen vaa´assa näkyviä lukemia. Lähtökohtaisesti syön ihan tavallista kotiruokaa enemmän mitä aiemmin enkä liiku yhtään sen enempää, joten totta kai se tarraa kiinni. Tuntuu olevan koko ajan nälkä. En ole (ennen laivareissua) syönyt herkkuja yhtään sen enempää kuin ennenkään. Mutta silti viime neuvolassa punnittuna oli tullut lisää yli 10kg lähtöpainoon. Viikon herkuttelun jälkeen en edes uskalla punnita itseäni.
* * *
Kuten jo mainitsin, tänään oli toinen fysioterapiakäynti. En ole päässyt viimeksi asetettuihin tavoitteisiin. Lihaskuntoliikkeitä en ole muistanut tehdä juurikaan ja lenkit on pakko tehdä matalammalla sykkeellä, rauhakseen kävellen. Lenkeillä on kuitenkin tullut käytyä. Kiitos tukivyön ja ihanien syyskelien. Tuntuu että happea riittää ja lenkillä on kivaa. J joutuu välillä hidastamaan omaa tahtiaan, kun minä en pysy enää samassa tahdissa. Vaikka vyö on auttanut siihen, että selkää ei särje eikä vatsaa supistele, mutta kaikki muut "ihanat" vaivat kyllä tuntuvat. En pysty kävelemään enää niin reippaasti. Kroppa ottaa jo vastaan. Ylämäissä hengästyttää vaikka kävelisi rauhassa ja silloin voi alkaa supistelemaan, mutta kun hetkeksi hidastaa ihan reilusti vauhtia, niin supistukset loppuvat.
Oikeastaan meni maku fyssariin sen jälkeen kun hän tokaisi, että haittaako se nyt niin paljon jos supistelee. Hän muisteli, että hänen odotusaikoinaan supisteli vähän koko ajan. Silmäni pyöristyi päässä ja menin ihan sanattomaksi. Joo, kyllähän harjoitussupistuksia tulee vähän jokaiselle, mutta ei niitä tieten tahtoen pidä aiheuttaa. Tärkeäähän on, että supistukset loppuvat eivätkä muutu kipeiksi. Jos supistus pitkittyy ja kipeytyy, niin pitää kuulemma mennä heti tutkittavaksi. Teki mieli sanoa, että minä haluan pitää tämän lapsen vatsassa ihan sinne tammikuuhun asti. En yrittämällä yritä puskea Pikkusta jo nyt pihalle. Eli minulle ei ole ihan se ja sama supisteleeko vai ei. Tehtiin sitten yläkroppaa vahvistavia lihaskuntoliikkeitä, joita suositeltiin jatkamaan kotona. Tämän lisäksi katsottiin niskan venytysliikkeitä, mitkä olivat sinänsä ihan tutut, mutta nyt kiinnitettiin enemmän huomiota siihen että pää ja niska ovat juuri oikeassa asennossa. Tässä oli fyssarikäynnit minun osaltani. Toinen kerta oli aika turha enkä kokenut saavani ihan sellaista apua mitä odotin. En kyllä ole ihan varma mitä odotin, mutta en kyllä kokenut hyötyväni tästä juurikaan. Aika päivän selviä asioita käytiin läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti