Olen aiemmin hankkinut
turvakaukaloon sopivan lämpöpussin ja jo tuolloin päätin hankkia vastaavan myös vaunuihin. Meiltä löytyy kyllä jo äitiyspakkauksen siilimakuupussi (löysin kirpparilta), mutta halusin vielä lämpöisemmän vaihtoehdon. Turvakaukalon lämpöpussi on merkiltään Eisbärchen, mutta en sinänsä vaatinut vaunujen lämpöpussin merkin olevan saman. Kunhan joku kiva löytyisi sopivaan hintaan. Uuteen en aio satsata, koska ovat todella kalliita. Olen nähnyt muutamaan kertaan myytävänä Eisbärchenin lämpöpusseja, mutta ne ovat aina ehditty varata. Tänään satuin päivällä olemaan Facebookissa juuri sopivaan aikaan, kun tuli ilmoitus myynnissä olevasta lämpöpussista. Oli vielä musta ja Tampereella, edullista hintaa unohtamatta. Varasin heti ja hainkin sen heti töiden jälkeen.
Olin netistä katsellut miltä tuo lämpöpussi vaikuttaa ja minkä kokoinen se on, mutta silti yllätyin että sehän onkin melko suuri. Ehkä paremminkin sopii aikanaan kun otetaan ratasosa käyttöön. Mutta eiköhän tuollekin kuitenkin käyttöä tule kunhan päästään testailemaan vaunuihin. Netin mukaan pituutta pussilla on 100cm, eli toimii hyvin vielä vuoden päästäkin talvella. Katsoo nyt käytetäänkö ensimmäisenä talvena vaunuissa tuota kaukaloon sopivaa pussia, siilimakuupussia vai mahtuisiko tämä isompi, ilman että pitää GPS:n kanssa etsiä missäs se vauva on...
Tuo iso pussi näyttää niiiin mukavalta ja lämpöiseltä!
J jo kysyi, että haluanko nukkua päikkärit tuossa pussissa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti