lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kotidoppler

Kaverini on hieman edellä vauvan odotuksessa, laskettu aika lokakuun lopulla. Tällä viikolla tuli puheeksi dopplerin hankinta, kun mietin että uskallanko tehdä mitään kalliimpia ostoksia vielä, kun neuvolaankin on hetki aikaa enkä ole yhtään varma onko Pikkusella kaikki kunnossa. Kaverillani on ollut doppler käytössä ja kertoi, että on itse pitänyt siitä todella paljon. Hän lupasi myydä sen minulle, koska hänen vauvansa liikkeet tuntee jo niin hyvin eikä ole enää tarvetta varmistella sydämen sykkeitä. Kävin eilen hakemassa dopplerin ja olihan sitä heti pakko kokeilla. Doppler on mallia Angelsounds Doppler JPD-100B. Näyttöön tulee sykkeen lyöntien lukumäärä ja kaiuttimen kautta kuulee äänet. Myyntitiedoissa mainitaan, että tämän avulla voi kuulla sydämen äänien lisäksi myös potkut, liikkeet ja jopa hikan.


J sai toimia "ultraajana". Oltiin saatu ohjeistus että viuh-viuh ääni kuuluu istukalle, hevosen laukkaääni tai teknomusiikin jumputus on vauvan sykettä. Rohinat kertovat liikkeestä, joko anturin/lähettimen liikkuessa tai jopa vauvan liikkeet jos lähetin on paikoillaan. Siinä olikin etsimistä, että sen pienen alueen löytää, mistä ensin kuuluu istukan ääni ja lopuksi alue rajataan vieläkin pienemmäksi että löytyy kunnon jumputus. Epätoivo meinasi iskeä (kaverini kyllä varoitti, että hänellä meni ensimmäisellä kerralla pitkään ennen kuin löysi oikean äänen), mutta ensin löytyi tosiaan istukka. Se hukattiin moneen kertaan ja yritettiin pienentää aluetta istukan äänen tietämillä. Loppujen lopuksi hevosen laukkaäänet löytyi ja se oli kyllä todella selkeä. Ei voinut erehtyä. Siellä Pikkusen sydän löi vauhdikkaasti <3 En kyllä enää muista mikä sykemäärä oli...

Ai että tuli hyvä fiilis! En ole kauheasti stressannut tämän raskauden aikana. Olen ollut koko ajan varma, että kaikki on ihan hyvin, ei mitään hätää, mennään vaan päivä kerrallaan eteenpäin. Olen lukenut aiemmin jo dopplereista ja jossain vaiheessa mietin hankkisinko sellaisen. En kuitenkaan lähtenyt tilaamaan sitä, en kokenut välttämättömän tarpeelliseksi, ja asian ajatteleminen jäi. Nyt tuo doppler tuli mieleen, kun harkitsin lähtöä alennusmyynneille katsomaan vaunuja. Ensimmäinen kerran tuli tunne, että onkohan sittenkään kaikki hyvin. Onneksi kaverilla oli doppler ja hän oli juuri harkinnut myyvänsä sen. Sain dopplerin nopeasti itselleni ja oli mukava kokemus kuunnella itse kotona sydänääniä. Suosittelen, vaikkakin tuosta voi stressaava ihminen saada lisää hermostumisen aihetta jos ei heti löydy ääniä. Mutta onhan tuon käyttöaika melko lyhyt. Muistaakseni ohjeessa on että vkosta 12 eteenpäin voi äänet kuulla kotidopplerilla. Liikkeet tuntee tietääkseni melko hyvin jo puolen välin tienoolla, eli "epävarmuusviikkoja" on vain muutama. Kun liikkeet tuntee, en usko että doppleria tulee enää pahemmin käytettyä. En myöskään usko, että kovin usein tuota käytän tulevina viikkoina. Mutta kiva, että se on olemassa siltä varalta, jos iskeekin epäilys että onko kaikki hyvin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti